WÄRK 2012 – Koska maailma muuttuu tekemällä

Mitä? Wärk:fest on innostuneiden ihmisten kokoontuminen jaetun tekemisen äärelle. Tee se itse –kulttuurin vallankumousta virkataan ja värkätään 19.-21. lokakuuta Kaapelitehtaalla.

Kenelle? Kaikki uteliaat ovat tervetulleita mukaan tekemään, järjestämään, kokeilemaan, jakamaan, istuttamaan ja oivaltamaan. Wärk:fest kutsuu jokaisen, erityisesti analysoinnin veltostaman tietotyöläisen, näkemään viimeinkin kätensä jäljen.

Miksi ihmeessä? Innostuin Wärkistä, koska koen itse olevani ensisijaisesti tekijä. Tartun mieluiten  toimeen, jos vain osaan tai no vaikka en osaisikaan, niin matkalla varmaankin oppii. Suomalainen vanha kansa tietää, työ tekijäänsä neuvoo.

Jos joku on pielessä, on parempi koittaa rakentaa siihen ratkaisu, vaikka purukumista ja helikopterin moottorista sen sijaan, että odottaa, että joku koulutettu asiantuntija tai varta vasten asiaan paneutunut komissio tulee ja kertoo, miten se pitäisi tehdä tai parhaimmillaan mistä sen voi ostaa.

Värkkääjät ovat aktiivisia toimijoita, jotka haluavat osallistua yhteisiin asioihin tekemällä ja ruohonjuuritason innovaatiot taas tuottavat uutta hapekasta elämää ympärilleen. Toivon, että yhteisen väsäämisen ja oppien jakamisen kautta olisi mahdollista tartuttaa tapahtuman osallistujiin ja yleisöön sama tekemisen ja kokeilemisen asenne.

Kuvassa Wärkkiä duunaa OK festin koordinaattori, ADC puuhaaja Juha Huuskonen ja oppimisesta inspiroituva Helsinki Hacklabin hakkeri Laura Uusitalo.

Miksi Sosiaalinen hub? Sosiaalisessa hubissa toteutuu sama ajatus kun Wärkissä. Tarjotaan sattumalle otollinen mahdollisuus tapahtua. Kuka tahansa voi istahtaa epätodennäköisen yhteistyökumppanin viereen ja kokeilla väsätä yhdessä jotain.

Koska tuottajan työ on usein todella yksinäistä, tuunasin erityisen mielelläni tee se itse kulttuurin kestejä sosiaalisessa hubissa. Aika ajoin on todella mukavaa, että kokee olevansa osa jotain löyhää työyhteisöä.

Hubi mahdollisti myös epämuodolliset Wärk:festin fiksausryhmän kokoontumiset tilassa, joissa ei ollut pakko juoda kaljaa tai ostaa oikeutusta vapaaseen oleiluun. Kokeilun aikana, varsin lyhyessä ajassa, huomasin löytäneeni useita uusia näkökulmia tilaan. Tätä lisää!

Sosiaalisin terveisin, Wärk:festin koordinaattori Nuppu Stenros.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Sosiaalisen inspiraation isku

Sattuman summasta ja vaikutuksille avoimessa kevätkutkutuksessa rynnin hubiin suoraan Etu-Töölön lukion kieltenopettajan kateederilta lähinnä yhteiskunnallisen tirkistelijän roolissa. Halusin irtautua toviksi opettajainhuoneen tomusta ja kaaoksesta. Oli tarve koskettaa oikeaa elämää, kuunnella opiskelijoiden kumuloituvien selitysten sijaan aikuisten ihmisten tahtotilaisia suunnitelmia. Ja paloin halusta nähdä, miten eri alojen aktiiviset toimijat saavat aikaan ehkä suurenmoisiakin asioita. Innostunut pää kuitenkin hivenen etukumarassa astelin paikalle, sillä oma projektini oli vielä päivänvaloa sietämätön rääpäle, josta puhuminen tuotti lievän häpeän punan niin minun kuin teoreettisen kuulijankin kasvoille.

Ensimmäisen illan jälkeen kaikki oli kuitenkin selvää. Tämä henkinen tila, joka sosiaaliseen hubiin kietoutuu, on juuri se tilaisuus, jota en aiemmin ollut niukkakatseisuudessani osannut kaivata. Keskittyä yksin ryhmässä, puhua ja vaieta kun huvittaa, saada ja jakaa jopa huonoja ideoita, sopia epämääräisiäkin tapaamisia, löytää yllättäviä kontakteja ja oppia muilta.

Vaikka lukiossamme on erittäin antoisa ja monipuolinen työyhteisö, kotona freelance-käännöstöitä varten sopivalla pehmeysasteella siunattu napakka sohva ja treenikämpällä kutkuttavan hauska soittoporukka, olen viime vuodet potenut kaipuuta epämääräisen sosiaalisen porukan tykö – ilman pakollisia väkijuomia, lannetta rynkyttävää rokkikeikkaa tai kolisevia levypainoja, sekä ilman kiinteää ja ehkä kovinkin vaativaa työhuonetta. Sosiaalinen hub löysi yllättäen minut.

Kahden viikon ajan arkityöpaikan ja hubin välillä humaltuneen varsan lailla juostessani moni asia on koulun suhteen lompsahtanut aivoissani oikeaan lokeroon:

1) Lukion opetussuunnitelman aihekokonaisuuksista omalle koulullemme läheiset yrittäjyys ja aktiivinen kansalaisuus paiskaavat reipasta kättä sosiaalisen hubin ideologian kanssa. Asia on raahattava koulussa jatkojalostukseen.

2) Koulu on paikka, jossa sosiaaliset hubin kaltaiset ideahautomot ja ihmiscocktailit tulee esitellä nuorille osana tulevaisuuden mahdollisuutta olla läsnä ja vaikuttamassa muullakin kuin nuuskan heittämisellä seinään.

3) Jään miettimään keinoja, mahdollisuuksia ja reunaehtoja ja vastaanottamaan villejäkin aatoksia siitä, miten sosiaalisen hubin kaltainen foorumi voisi olla olemassa nuorille, jopa alaikäisille. Olisiko tällaiselle toiminnalle edes syytä vai yritänkö paraikaa keksiä pyörän (lue: nuorisotalon) uudelleen?

Henkilökohtaisella saralla jo näinkin lyhyt jakso uuden ympäristön altistuksessa sai pääni poksahtelemaan innosta ja uusista ideoista. Olen elämäni ajan kilvoitellut erilaisten omien vahvuuksien ja identiteettien painostuksessa, kunnes myöhäisaikuisena takaraivooni jysähti ymmärrys siitä, kuinka ihmistaipaleen aikana eri piirteet ja jopa identiteetit kenties löytävätkin vahvuutensa eri elämänjaksoina. Tätä nykyä soitan kitaraa harvakseltaan ja biisin salonkikelpoinen sanoitus syntyy hädintuskin kertsin puoliväliin saakka, ketään tyydyttävästä sointukulusta puhumattakaan, mutta opintojen myötä nurkkaan nyhjäämään jäänyt kirjoitusdraivi sai hubin myötä lopullisesti pudistettua hartioitaan niristäneen pakkopaidan yltään. Pystyin yhtäkkiä työpenkkiä vaihtamalla vihdoin kypsyttelemään sanoiksi sen, mitä minun on elämänlaatua parantaakseni downshiftatun arkityön ohella tehtävä.

Jonain päivänä uusien, ehkä jo seuraavassa sosiaalisessa hubissa tapaamieni piirtäjien ja kuvittajien anti saattaa kohdata niitä ajatuksia ihmisistä, jumituksesta, oikeudenmukaisuudesta ja ennakkoluuloista, jotka pääsevät karkaamaan päästäni tekstiksi asti. Lisää ihmisiä, enemmän vaikutusta. Ehkä yhdessä syntyy jotain, ehkä.

Joanna Ovaska

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Kansan muisti ry hubailee

Kansan muisti ry on ollut Sosiaalisessa Hubissa tekemässä Kansan muisti -sivuston ulkoasu-uudistusta sekä kehittämässä Talkootarjotin-palvelun pilottiversiota.

Kansan muisti -sivuston tavoitteena on uutta teknologiaa hyödyntäen tarjota kansalaisille mahdollisuus seurata kansanedustajien toimintaa helposti, ymmärrettävästi ja tasa-arvoisesti. Keräämme palveluun tietoa mm. edustajien äänestyskäyttäytymisestä, puheenvuoroista, vaalirahoituksesta ja aloitteista. Sivuston uudistuksen yhteydessä helpotamme sivuston käytettävyyttä, keräämme dataa uusista tietolähteistä ja lisäämme palveluun interaktiivisia toiminnallisuuksia.

Talkootarjotin on nettipalvelu, jossa ihmiset voivat etsiä itselleen sopivia vapaaehtoistyötehtäviä, ja jonka avulla järjestöt voivat paremmin hallinnoida vapaaehtoistyötä. Sen tarkoituksena on siis toimia vapaaehtoistyön ”markkinapaikkana”, jossa vapaaehtoistyöntekijät ja -tarvitsijat löytävät nykyistä helpommin toisensa. Sivusto hyödyntää käyttäjäprofiilien tietoja ja pystyy yksilöidysti tarjoamaan ihmisille heitä kiinnostavia tehtäviä. Järjestöille sivusto antaa vapaaehtoistyön helpomman hallinnoinnin ja osittamisen kautta mahdollisuuden tarjota lyhyitä ja selkeitä talkookeikkoja, joihin ihmisten on helpompi sitoutua. Vapaaehtoiset ja järjestöt voivat myös antaa toisistaan palautetta. Palautteita voidaan käyttää paitsi toiminnan kehittämiseen ja oman osaamisen arviointiin, myös luottamuksen synnyttämiseen verkon yli.

Talkootarjotin edistää suomalaisen kansalaisyhteiskunnan organisoitumista ja antaa ihmisille helpon väylän löytää uutta, merkityksellistä sisältöä elämäänsä. Haluamme tarjota vapaaehtoistyökentän käyttöön parempia työvälineitä, joiden avulla tehdyn vapaaehtoistyön määrä voi lisääntyä ja vaikuttavuus parantua. Tavoitteenamme on myös pyrkiä kehittämään välineitä, joiden avulla ihmiset voivat nykyistä aktiivisemmin osallistua vapaaehtoistyökentällä tapahtuvan kehityksen suuntaan ja muotoihin.

Sosiaalinen Hub on tarjonnut hienon mahdollisuuden ihmisiin tutustumiseen, verkostoitumiseen ja ideoiden vaihtamiseen. Se on ollut hyvä työskentely- ja kokoontumispaikka oman toimitilan puuttuessa yhdistykseltämme. Toivomme, että kokeilu jatkuu!

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Kulttuurituottaja Sani Gavalas tuottaa mielen hyvinvointia – kulttuurilla

Sanjaana ”Sani” Gavalas on valmistuva helsinkiläinen kulttuurituottaja, joka touhuaa kentällä jo pää höyryten. Tällä kertaa kyseessä on kuitenkin huoli toisten päänsisäisestä hyvinvoinnista – Gavalas järjestää Sosiaalisessa Hubissa huhtikuussa pilotoitavaa TÄSSÄ OLEN -kulttuurikurssia, joka edistää mielen hyvinvointia sekä arjen toimintakykyä. Gavalaksen konseptoima kurssi työllistää ja yhdistää ammattitaiteilijoita sekä kulttuuritahoja ja houkuttelee näitä ottamaan yhteisen askeleen kohti paremman elämän tarjoamista.

Gavalas tuottaa pilotin sekä rahoituksen varmistuessa tulee työskentelemään kurssien parissa usean vuoden hankekokonaisuuden ajan Nuorten mielenterveysseura Yeesissä. Yeesi tekee työtä nuorten mielen hyvinvoinnin edistämiseksi, ennaltaehkäisevästi. Tähän kuuluu etenkin kannanotto nuoria koskeviin asioihin, tiedottaminen mielenterveyteen liittyvistä asioista ja vapaaehtoistoiminnan järjestäminen. Yeesi on Suomen Mielenterveysseuran paikallinen seura.

Gavalas kokee, että hyvinvoiva ihminen on aktiivinen kansalainen, joka löytää keinot ja resurssit oman elämänsä ja sitä kautta myös ympäristönsä kehittämiseen. Gavalaksella on missiona laajentaa kulttuurituottajan työnkuvaansa ulottumaan laajasti sosiaali- ja hyvinvointisektoreille.  Nuorten mielenterveysseura Yeesin alla kulttuurituottajana toimiminen on hänen näkökulmastaan hieno edistysaskel näiden kahden alan yhdistämisessä.

Gavalas on Terveyttä kulttuurista -verkoston jäsen.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Shadow Election (suom. Keskusvaalikone)

 

Tässäpä tietoa meitin projektista, jonka tarkoituksena on parantaa demokraattisen vaikuttamisen keinoja sosiaalisen median avulla.

Keskusvaalikoneessa käyttäjä voi arvioida ehdokkaita useiden lähteiden perusteella ja kannustaa ehdokasta mm. antamalla virtuaaliääniä.

Keskusvaalikone nimensä mukaisesti keskittää useiden vaalikoneiden dataa yhteen paikkaan. Lisäksi se kerää tietoa muista digitaalisista lähteistä, esimerkiksi lehtiartikkeleista ja haastatteluista. Erityisenä piirteenä vaalikoneessa on, että siinä on arvioitavana myös videomateriaalia.

Ehdokkaalle voi antaa sovelluksen kautta myös virtuaaliäänensä sekä tukea oman ehdokkaan vaalikampanjaa tehokkaasti Facebookissa.

Suomessa palvelua on koeponnisteltu eduskuntavaaleissa 2011 sekä presidentinvaaleissa 2012. Nyt olemme pyrkimässä kansainvälistämään Shadow Election -palvelua seuraavana tähtäimenämme Kenian ja Yhdysvaltojen presidentinvaalit 2012.

Sosiaalisen hubin kautta on löytynyt mielenkiintoisia kontakteja ja, mikäli asiaan liittyvää kiinnostusta/osaamista/ideaa löytyy, niin saa mielellään ottaa yhteyttä. Hengailen jonkin verran sosiaalisen hubin tiloissa vielä nämä pari päivää.

Juha Mattila, Reality Creating Media

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: | Kommentoi

Kohti Utopian toteutumista

Reilun vuoden ikäisen Utopia Helsinki -kollektiivin eetoksena on kulttuuritoiminnan tekeminen kaikkien kanssa kaikille.

Aito saavutettavuus on olennainen osa Utopia Helsinkiä. Kaikkien osallistujien erilaiset tarpeet otetaan huomioon itsestäänselvyytenä ja joka iikka on tervetullut omana itsenään.

Vuoden 2011 aikana pidetyt kolme Utopia Helsingin klubia järjestettiin jo lähtökohtaisesti esteettömässä paikassa  – tässä tapauksessa Helsingin nuorisoasiainkeskuksen toimintakeskus Hapessa. Näkövammaisten huomioimiseksi Happeen askarreltiin lisäksi nopeasti ja pienellä vaivalla ns. lattitaktiilit.

Illat olivat myös kaksikielisiä siinä mielessä, että lavalla tehdyt juonnot ja muusikoiden esittämät kappaleet viitottiin. Klubit ovatkin olleet hyvä esimerkki siitä, että kulttuuritapahtuman tekeminen osallistuttavaksi jokaiselle ei tarvitse välttämättä aina olla kallista ja hankalaa. Luovuudella ja viitseliäisyydellä vaikkapa muutaman portaan sisäänkäynti voidaan tehdä siirrettävällä luiskalla saavutettavaksi pyörätuolin käyttäjille.

Helsingin Utopian esikuva on Ruotsin Göteborgissa, missä paikalliset queer- ja vammaisaktivistit kyllästyivät siihen, että kauniista puheista huolimatta kaupungissa oli lukemattomia ajattelemattomuudesta johtuvia – joskus näkyviä ja toisinaan näkymättömiä – rajoja, jotka estivät kaikkien osallistumisen urbaaniin kaupunkilaiselämään. Niinpä he loivat Utopia Göteborgin, ja alkoivat järjestää mitä moninaisempia työpajoja pyörätuoli-breakdancesta dj-kursseihin.

Utopia-kollektiivin meininki on ollut hieno osoitus siitä, mitä voidaan saada aikaan kahden vähemmistöryhmän yhdistäessä voimansa. Kuitenkin oleellista ja radikaalisti uutta Utopia Helsingissä on, että se ei ole kuvitteellisten erityisryhmien kuppikuntailua, vaan on suunnattu  meille kaikille.

Me Utopia Helsingistä haluamme esimerkillämme herkistää kaiken maailman liikunta- ja tanssiseuroja sekä teatterikerhoja tiedostamaan, miten ilmeisemmät ja huomaamattomammat muurit voidaan kaataa, niin että kuka tahansa queer, kuuro ja korpihetero voi tulla mukaan.

Lisätietoa Utopia Helsingistä: http://www.facebook.com/#!/utopiahelsinki /  http://utopiahelsinki.wordpress.com/about/ / utopiahelsinki@gmail.com

Utopia Göteborg: http://utopias.se/in-english/

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Yhteiskunnallisen toiminnan laboratorio

(Artikkeli on kirjoitettu Luova pääkaupunkiseutu -hankkeen loppuraporttia varten)

Sosiaalinen hub – yhteiskunnallisen toiminnan laboratorio 

Helsingissä on viime vuosina syntynyt paljon erilaista kaupunkilaisten itse synnyttämää ja organisoimaa kaupunkikulttuuria. Ravintolapäivä, Bermuda Helsinki, kaupunkiviljely ja monet muut tempaukset ovat osoittaneet, että innostavia asioita syntyy usein virastojen ja byrokratian tuolla puolen. Monet kaupunkiaktivismin muodot ovat myös onnistuneet ottamaan hienosti haltuun kaupunkitilaa ja vajaakäytössä olevia tiloja. Bermuda Helsingin konttiaukio Kalasatamassa viime kesänä oli yksi hyvä esimerkki joutomaana olevan tilan hyödyntämisestä.

Tilapolitiikka kytkeytyykin oleellisesti kaupunkikulttuuriin ja on myös tärkeä yhteiskunnallinen kysymys. Kenellä on oikeus kaupunkitilaan ja sen käyttöön? Miksi kaupungissa on hyviä tiloja tyhjillään, kun kaupunki on täynnä aktiivisia toimijoita ja tekijöitä, joilla olisi akuutti tilantarve, mutta ei välttämättä varaa kalliiden tilojen vuokraamiseksi tai hankkimiseksi.

Näistä lähtökohdista saimme ajatuksen perustaa kaupungissa olevaan tyhjillään olevaan tilaan Sosiaalisen hubin, joka on eräänlainen yhteiskunnallisen toiminnan matalan kynnyksen laboratorio. Idea syntyi Sitran Uusi demokratia -kurssilla ja Sitra ja Helsingin kaupunki ovat olleet tukemassa hankkeen syntyä. Sitran Uusi demokratia -kurssi on osa Elinvoimafoorumia, joka pyrkii edistämään erilaisia yhteiskunnallisia päämääriä myös konkreettisten kokeilujen kautta.

Saimme parin viikon kokeilua varten tyhjillään olevan kiinteistön Katariinankadulta Senaatintorin kupeesta. Toimme paikkaan nettimokkulan ja kutsuimme avoimesti verkossa ihmisiä mukaan tekemään töitään ja projektejaan sekä verkostoitumaan hubiin. Kokeilu lähti hienosti käyntiin. Mukaan tuli muun porukkaa muun muassa Ravintolapäivästä, Avoimesta ministeriöstä, Bermuda Helsingistä, Exit-hankkeesta, Värk Fest -festariporukasta, yliopistolta, Huili-lehdestä ja Hukkatila Oy:sta.

Sosiaalinen hub -pähkinänkuoressa:

MIKÄ?

Sosiaalinen Hub on väliaikaiseen, tyhjillään olevaan tilaan perustettu yhteiskunnallisen toiminnan laboratorio. Se on yhteisöllinen työhuone, jossa yksittäiset vapaat kansalaistoimijat, tutkijat, kulttuuriprojekteja tekevät toimijat ja muut tahot voivat kehitellä välitöntä taloudellista voittoa tavoittelemattomia, esimerkiksi lähidemokratiaan tai -ympäristöönsä liittyviä sosiaalisia projekteja.

MIKSI?

Sosiaaliseen Hubiin mukaan pääsemiseen on matala kynnys. Se tarjoaa käyttäjilleen verkostoitumispaikan, työtiloja ja verkkoyhteyden, eräänlaisen “residenssin” viikosta puoleen vuoteen. Kuppikuntia tai saavutettuja etuja ei muodostu, sillä tila elää ja vaihtaa jatkuvasti paikkaa.

MITEN?

Sosiaalinen Hub voi vaihtaa tasaisin väliajoin sijaintiaan tilojen tarjonnasta ja tarpeesta riippuen. Pyrkimyksenä kuitenkin on, että yhdessä paikassa ollaan vähintään kolme kuukautta.

Hubin pystyttämiseen tarvitaan ainoastaan tyhjä tila, minimikalusteet sekä langaton laajakaistanetti. Käyttäjillä ei ole omia työpisteitä ja omille tavaroille on lukittavat, liikuteltavat laatikot. Kokouksia ja palavereja varten löytyy erillinen, varattava tila.

Kokeiluvaiheen jälkeen pyrimme neuvottelemaan toiminnalle jatkoa. Tavoitteena on vakiinnuttaa toimintaa mahdollisesti kumppanuudessa Helsingin kaupungin ja myös Hub Helsingin kanssa.

Erkki Perälä

Johanna Sumuvuori

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi